Näin kerrotaan Toijalan vallankumousoikeuden yleisen syyttäjän suutari Kaarle Tannerin sanoneen kätyrilleen Johan (Juho) Vuorelle tämän Kylmäkoskella tekemien murhien jälkeen. Räätäli Vuori, vastustajien mukaan "punaisten pahin ryöstäjä ja murhamies", toimi Toijalan punakaartin ns. lentävän osaston eli hevosilla varustetun tarkastusosaston johtajana.
Toijala sai sisällissodan aikana kyseenalaisen kunnian punaisen terrorin pahimpien pesäkkeiden joukkoon kuuluvana paikkakuntana. Esko Korkeamäen (1986) mukaan Akaassa murhattiin punaisten valtakaudella 24 henkeä, joista kolme paikkakuntalaista. Tunnetuin veriteko lienee Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -teoksen kartanon paronin murhan esikuvana pidetty asessori Furuhjelmin surmaaminen Ilomäkeen vievän tien varressa 15.4.1918.
Punaisen terrorin lähtökohta oli usein henkilökohtainen kauna tai puhdas luokkaviha ja sodan lopulla myös epätoivoisen tilanteen aiheuttama aggressioiden purkautuminen. Toiminnassa ei usein edes pyritty noudattamaan hallinnon normeja, mikä aiheutti hajaannusta punaisten keskuudessa. Kylmäkoskella paikallinen punakaarti asetti vartiot ja uhkasi ampua Vuoren joukkoa paikkakunnalla tapahtuneiden murhien jälkeen, ja lopulta Vuoren johtama lentävä osasto joutui punaisen vallankumousoikeuden eteen vastaamaan teoistaan.
Koko maassa punaisen terrorin uhreiksi Jaakko Paavolainen (1966) on laskenut joutuneen
Sodan lopussa punaiset vangitsivat melko mielivaltaisesti muutamia akaalaisia ja kuljettivat heidät edelleen Riihimäelle, jossa kaksi vangeista surmattiin. Valkoisten vapauttamien akaalaisvankien yhteiskuvan on muuan aikalainen otsikoinut "Riihimäeltä pelastuneet".
Punainen terrori kulminoitui murhiin ja pahoinpitelyihin, mutta siihen liittyivät myös lukuisat vangitsemiset ja turvasäilöön ottamiset. Toijalassa konduktööri Soivio joutui kahdesti punaisten pidättämäksi nykyajan näkökulmasta katsoen melko mielivaltaisin perustein. Vaihdemiehet Vihtori Pokero ja Arttu Sirén syyttivät Soiviota mm. siitä, että tämä oli "sanonut punakaartilaisia rosvojoukkioksi ja murhaajiksi ja lausunut toivomuksia Suomen sotaväen perustamisesta." Pidätysten taustalla lienee ollut halu saada mielipiteiltään porvarilliseksi tunnettu Soivio turvasäilöön. Toisen pidätyksen jälkeen vallankumousoikeus määräsi Soiviolle viisi vuotta ehdonalaista vankeutta, mutta oikeuden tarjoamaa kotimatkaa Soivio piti verukkeena suunnitellulle murhaamiselle. Sodan voittajiin lukeutumisesta aiheutunutta itsetyytyväisyyttä hehkuvat Soivion muistelmat tarjoavat tästä matkasta toimintaelokuvan käsikirjoitusta muistuttavan näkymän:
"Päätin silloin, etten vapaaehtoisesti seuraa pyöveleitäni, vaan taistelen heidän kanssaan elämästä tai kuolemasta[...] Tartuin äkisti vieressä istuvan sotilaan kurkkuun koettaen työntää hänet reestä maantien sivuun. Tämä oli kuitenkin varuillaan; pitäen toista jalkaansa reen laidassa hän sai ponkaistua itsensä takaisin rekeen. Käteni oli yhä edelleen miehen kurkussa. Tämä oli polvillaan edessäni koettaen saada brovninkiaan laukaisukuntoon. Samaan aikaan toinen miehistä löi takaapäin päätäni kumipampulla minkä ennätti[...] Saatuaan brovninkinsa lukon auki hän ojensi sen minua kohden. Tällöin minä käyttäen kaikki voimani sain viime silmänräpäyksessä, joka olisi varmaankin muodostunut elämäni viimeiseksi, työnnetyksi vastustajani reestä ja tehtyäni samoin toiselle miehistä otin hevosen huostaani."
Punaisten keskuudessa menettelytavoista vallinnutta epäselvyyttä ja yleisesti sekavaa tilannetta kuvaa se, että tapauksen tultua pian ilmi, vallankumousoikeus istui tuomitsemassa entistä puheenjohtajaansa, yleistä syyttäjäänsä ja näiden käskyläisiä murhayrityksestä Soivion itsensä ollessa todistajana.